Pro Liten tuoretta Suomen Mestaria Aki Pietilää vie eteenpäin vahva voitontahto

Aki Pietilä säväytti tämän vuoden snowcrossin SM-sarjassa huikeilla suorituksillaan Pro lite -luokassa. Pietilän säälimättömään ajotyyliin ja voittotuuletuksiin on selkeästi vaikuttanut mestarin henkilökohtainen idoli, Kody Kamm. 

Pietilä on ajanut snowcrossia kilpaa vasta kaksi kautta

Aki Pietilällä olisi ollut mahdollisuus nousta Pro -luokkaan jo kaudelle 2018, mutta 26 -vuotias Kempeleessä asuva Pietilä päätti vielä tavoitella Pro lite luokan mestaruutta, ennen nousua Suomen kovimpaan luokkaan. Päätös oli oikea, sillä kuluneella kaudella Pietilä vei Pro lite luokan mestaruuden suvereenisti 56 pisteen erolla ennen sarjan kakkosta Martin Mjelde Mulleria.

Pietilä on uusi tulokas snowcross -kisoissa, sillä ensimmäisen täyden kauden Pietilä ajoi kaudella 2017 ja sijoittui heti Semi pro-luokan kauden kakkoseksi. Pietilä kokeili ensimmäisen kerran snowcrossia 2011 talvella Oulun Iinatin radalla ja ihastui heti lajiin; ”Kävin Iinatin radalla vähän kokeilemassa ja sehän tuntui heti omalta hommalta, kun sai hyppiä ja kurveissa oli vallia. Ostin oikein motocross pyörän kesäksi, että alan treenaamaan, mutta en kerennyt kauaa ajaa, kun hyppäsin hyppyrin liian pitkäksi ja molemmat jalat menivät nilkoista poikki. Se kesä sitte meni parantuessa,” Aki kertoo.

Paha loukkaantuminen ei onneksi kaatanut Pietilän haaveita snowcrossista; ”Talvet 2012 ja 2013 kävin paljon treenaamassa Iinatissa ja sillon oli tosi lähellä, että olisin lähtenyt kokeilemaan kilvanajoa, mutta, sitä kun on ujo uusiin asioihin, niin ei uskaltanut yksin lähteä sinne kisoihin. Minulta puuttui se tukihenkilö lajin harrastamiseen siinä vaiheessa. Lopetin snowcrossin pariksi vuodeksi ja harrastin autojen parissa ja umpisen kelkkailua. Nekään ei tuntunut järkevältä touhulta ja 2016 alkoi taas snowcross polttelemaan. Ystäväni Jarmo sitten yllytti lähtemään Suomun snowcrosseihin harraste luokkaan kokeilemaan. Suomun ensimmäisessä kisassani otin ekasta erästä voiton ja tokassa erässä pannutin. Se kisa on jäänyt hyvin mieleen. Ajelin vielä muutamat harraste -luokan kisat sinä talvena ja 2017 siirryin semi pro luokkaan.”

Pietilä saavutti jo ensimmäisellä kokonaisella kaudellaan Suomen Cupin hopeaa; ”Silloin en edes ajatellut, että ajaisin SM -kisoja, mutta Rommakossa oli ekat SM-kisat, niin pakkohan se oli päästä lemppari radalle kilpaa ajamaan. Vaikka olin tosi pahassa flunssassa niin ajoin silti, silloin opin ettei kannata kipeänä ajaa. Luoston kisa oli myös mieleenpainuva, kun ekana päivänä otin nokkapannut ja kävin ambulanssilla Kemijärvellä tarkistuksella. Toisena päivänä ajo kulki tosi hyvin ja toisessa erässä otin holet, mutta telasto hajosi ja matto hyppi yli joten jouduin keskeyttämään. Silloin ärsytti tosissaan. Siitä kaudesta jäi paljon hampaan koloon, kun en saanut päihitettyä pahinta vastustajaani Joonas Keskiahoa.”

Pietilän ajotyyliin kuuluu näyttävyys ja kaatumiset

Kuluneella kaudella Aki Pietilä sai ehjiä kisoja, vaikka rajuja kaatumisiakin ja näyttävää ajotyyliä mieheltä nähtiin edelleen. Aki Pietilä sanoo kauden olleen kaikin puolin mukavampi kuin ensimmäinen kisakausi; ”Edelliskauteen verrattuna ajaminen on tuntunut mukavammalta, kun kelkka on uusi ja se sopii paremmin käteen. On myös opittu säätämään eikä vaan ajamaan samoilla säädöillä koko aikaa. Tänä talvena on myös treenattu monella eri radalla, viime talvena tuli ajettua tyyliin yhtä ja samaa”, Aki kuittaa.

Kaatumisetkaan ei ole saanut miehen ajotyyliä rauhoittumaan, vaan joka kisaan on lähdetty täysillä. Pietilä myöntää olevansa myös radan ulkopuolella samanlainen persoona, mielialat vaihtelevat tilanteen mukaan. Pietilä kertoo mielellään juttelevansa varikollakin, mutta saattaa olla omien sanojensa mukaan ”aika karkea”, jos tullaan väärässä tilanteessa sanomaan tai kysymään jotain väärää. Varsinkin erän jälkeen tunteet ovat pinnassa; ”Paras, kun olen yksin hetken ja saan rauhoittua heti erän jälkeen”, Aki tuumaa.

Mestarin mietteet kaudesta 2018

Kuluneella kaudella SM-kisat ajettiin uusilla paikkakunnilla ja Live Sports Promotions tarjosi kaikille kisoille hienot puitteet sekä livelähetykset. Myös Pietilän mielestä muutokset ovat olleet oikeaan suuntaan; ”SM-sarja otti kyllä ison askeleen oikeaan suuntaan, radat ovat olleet hienoja ja monipuolisia. Snowcross on myös saanut näkyvyyttä noin 150% lisää live lähetysten ansiosta, iso peukku sille. Jos jotain miinusta, niin kahdenpäivän kisa on vähän huono niille, jotka pääsivät suoraan jatkoon aika-ajoista, vuorokausi meni odotellessa seuraavaa ajoa.”

SM-kauden ratoja Pietilä analysoi seuraavasti; ”Seinäjoen rata oli mukava ja tekninen. Yleisö pääsi lähelle, mutta rata oli liian lyhyt. Tornion rata oli puoleksi hyvä ja puoleksi huono. Lähtö alamäkeen oli tosi huono valinta, siinä tuli romurautaa. Tahkon rata oli todella hyvä, lumi oli niin pehmeää että se jopa yllätti ja radan pituus oli hyvä. Radalla oli myös erilaisia hyppyreitä ja siellä oli hauska ajaa.”

Pietilä oli Pro lite luokan ainoa kuski, joka Himoksella uskalsi tuplata alamäen haastavia patteja; ”Himoksen rata oli ihan omaa luokkaansa. Olin jo pitkään kaivannut alamäki pattisuoraa, mutta Himoksella se oli jo hurja. Piti ylittää itsensä, että uskalsi ekan pattisuoran tuplata alas. Suorat oli ehkä turhan pitkiä, mutta vaihtelua oli sekin. Näistä radoista suosikkini oli Himos haastavuutensa takia.”

Pro lite luokan mestaruus tuli Pietilälle yllätyksenä; ”En ollut juuri ajatellutkaan mestaruutta, enkä asettanut mitään tavoitetta tähän kauteen. Tornion kisan jälkeen, kun menin pistejohtoon, niin päätin etten kyllä alaspäinkään voi enää mennä ja että tämä sijoitus pidetään loppuun asti ja niin pidettiin.”

Ennakkoon Pietilä piti suurimpina haastajinaan Jomi Sonkamuotkaa, Lasse Ruotsalaista sekä Juho Virmakoskea. ”Juholle olisin toivonut parempaa menestystä loppukauden kisoissa. Muller oli ehkä se yllättäjä, kun sijoittui SM-pisteissä toiseksi. Liten taso on hyvä ja saanut myös lisää arvostusta, mutta, ehkä vieläkin on hieman liikaa eroa pro luokkaan”, Pietilä miettii ja jatkaa; ”jos sääntöjä alettaisiin muuttamaan, niin tekisin liten myös vain luokitelluille kuskeille.”

”Kun kilpaa on lähdetty ajamaan, niin sitä kanssa ajetaan eikä varmistella”

Himoksella Pietilän ei olisi tarvinnut kuin varmistella luokkavoitto, mutta mieheltä nähtiin hurjia ohituksia ja kaatumisia myös päätösosakilpailussa. ”Ensin mietin, että ajelisin varmistellen, mutta kun kilpaa on lähdetty ajamaan, niin sitä kanssa ajetaan eikä varmistella. Kilpailun voitto tuntui silloin yhtä tärkeältä kuin mestaruuden voitto. Ensimmäiseen erään olin hermostunut, kun kelkan kanssa oli ongelmia ja mestaruus painoi mieltä. Keskittyminen oli aivan muualla ja sitten se meni yli suorittamiseksi, joka kyllä ärsytti jälkikäteen. Mutta näistä opitaan. Ekassa erässä maaliin tullessa toisena tiesin, että mestaruus varmistui, niin kyllähän siinä mörkö lähti pois kyydistä ja se helpotti, mutta vielä piti kisa voittaa niin ei passannut alkaa tuulettamaan. Toinen erä meni paljon paremmin ja oman mielen mukaisesti ilman paineita ja sieltähän se voitto sitten tuli”, Pietilä kertaa mestaruus viikonlopun ajoa.

Kauden ikimuistoisimmaksi hetkeksi Pietilä nimeää Himoksen kisan kokonaisuudessaan ja mestaruuden varmistumisen. Toinen ikimuistoinen hetki Pietilän mielessä on Tornion kisan tiukka taistelu Juho Virmakosken kanssa toisessa erässä.

Pietilältä on nähty kauden aikana myös hienoja tuuletuksia maalihyppyrillä. Näihin Aki kertoo saaneensa inspiraation omalta idoliltaan Kody Kammilta. ”Tullut otettua idolistani mallia”, Aki sanoo.

Kesällä rentoudutaan

Aki Pietilä miettii kauden menestyksen perustuneen pitkälti tasaiseen suorittamiseen. Omiksi vahvuuksikseen Aki sanoo voitonhalun, halun kehittyä sekä uskalluksen hypätä. Tavoitteena Pietilällä on ajaa niin pitkään kun voi ja kilpaileminen on hauskaa. Myös Pro -luokan voitto olisi kuulema hauska saavuttaa, eikä mies pidä sitä aivan mahdottomana ajatuksena. Suurimpana haasteena Aki pitää Pro -luokkaan nousussa kelkan säätämistä, mutta kokee luokkanousun tuovan kuitenkin lisää vauhtia ja kokemusta.

Kesän suunnitelmiin Pro liten mestarilla kuuluu ainakin rentoutumista; ”Rentoudutaan ja käydään joitakin kilpailuja ajamassa kaksipyöräisellä. Kyllä valmistautuminen muuttuu ensi kaudelle, ei enää riitä pelkkä mopolla ajelu”, Pietilä tuumii pilke silmäkulmassaan.

Tuore Suomen Mestari Aki Pietilä haluaa kiittää myös taustajoukkojaan menestyksestään; ”Kiitos Raahen Motocafe, Sinisalo Motorsport, Brandt-Polaris, Autokorjaamo Jakari, Kempeleen Kyläkauppa, Väripolar, MoilaMotors, RedshocksProfessional, Huoltojoukot Toni ja Aatu, isä Ari sekä Koski Pekka.”

Aki Pietilän voi nähdä ensi lauantaina starttaavan ensimmäiseen Pro -luokan kilpailuunsa Ylläksellä. Pro liten voittaja nousee ensi kaudelle Pro -luokkaan, joten tämän kauden viimeisissä kisoissa luokkanousijoilla on mahdollisuus kokeilla kilpailemista tulevassa kilpailuluokassaan.

 

Jätä kommentti

Jätä ensimmäinen kommentti!

Notify of
avatar
wpDiscuz