FreeRide

Freeride tarkoittaa yleensä reitin ulkopuolella ajamista. Suomessa reitin ulkopuolella tarvitaan aina maanomistajan lupa ajamiseen. Freeridessa ajetaan usein lumisilla alueilla pitkätelaisilla kelkoilla. Freeride –kelkoissa on myös usein tehokas moottori, jopa turbo, jotta kelkka pääsee etenemään syvässä lumessa ja jyrkissä rinteissä. Myös telamaton harjakorkeudet ovat suuria, jotta pitoa saadaan enemmän.

Freeride on vapautta kelkkailla koskemattomilla lumisilla alueilla ja ajaa sellaisista paikoista, joista kukaan muu ei ole vielä ajanut. Freeride on enemmänkin ajamisfilosofia, kuin tiukasti rajattu laji.

Vaaroilla ja vuorilla ajaessa pitää osata varautua lumivyöryihin. Freeridessa ajetaan usein puuttomilla alueilla, mutta nykyään ajetaan myös ”treeridingia” eli puunkiertoa. Varsinkin Suomessa rinteissä on paljon puita, joten treeriding sopii Suomen maastoon helpommin. Treeridingin haasteena on lumisissa rinteissä hallita kelkkaa niin, että ei osuta puihin, ja siltikin päästään nousemaan rinnettä ylös.

Freeridingin yksi nimekkäimmistä maailmantähdistä on Chris Burandt, amerikkalainen, joka on esiintynyt lukuisissa kelkkavideoissa ja pitää myös ajokouluja vuoristossa.

 

CopyRight www.seriousriding.com